Leppävaaran historiaa

LEPPÄVAARAKIERROS 31.8.2010 Heidi Helme 16.8.2010

Albergan kartano

Leppävaaran ruotsinkielinen nimi tulee 1622 perustetun kartanon nimestä. Suomenkielinen nimi Leppävaara tuli käyttöön vasta 1920-luvulla. Näillä tienoilla aikaisemmin olleen kylän nimi oli Stor-Hoplax. Kustaa II Aadollf antoi kylän talonpoikaistalot lahjoituksena Johan Gyldenär-nimiselle majurille, jonka syntyperästä ei ole tietoa. Bergansin (Perkkaan) tila jäi itsenäiseksi. samoin Mäkkylän kartano. Majuri Gyldenär asettui asumaan nykyisen kartanorakennuksen paikalla olleeseen talonpoikaistaloon.

Gyldenärin poika oli menettää kartanonsa, kun Ruotsin kruunu verotulojen vähenemisen vuoksi alkoi periä takaisin läänityksiään. Kun kartano sitoutui jatkossa varustamaan sotaan miehen ja ratsun, haltuunotto peruttiin.

Rahavaikeudet koettelivat kuitenkin kartanoa ja se koki monta omistajanvaihdosta. 1700-luvun puoliväli oli kartanon loiston aikaa. Silloin (1752-1765) sen omisti Suomenlinnan, tuolloisen Viaporin rakennustöissä Ehrensvärdin alaisena toiminut ruotsalainen komentajakapteeni, sittemmin vara-amiraali Carl Tersmeden. Tersmeden rakennutti kartanolle päärakennuksen nykyisen Perkkaan kappelin lähitienoille. Sen yhteyteen tuli komea barokkityylinen terassoitu puutarha, jossa oli kukkia, yrttejä, hedelmäpuita, marjapensaita ja kaksi kalalammikkoa. Puutarha oli laajalti kuuluisa. Terassien jäänteitä on vielä nähtävinä maastossa. Tersmeden ja hänen nuori vaimonsa rakastivat juhlia, ja ilmeisesti niitä varten rakennettiin puolen kilometrin päähän kartanosta – nykyisen Ruusutorpan alueelle – erityinen rakennus, Rosavilla. Se purettiin 1970-luvulla ja pystytettiin hieman pienennettynä golfseuran klubirakennukseksi lähelle Kauklahtea. Se näkyy Kehä III:lta. Kartanon päärakennuksesta ei ole mitään jäljellä.

Tersmedenillä oli tiiliruukki, josta hän toimitti tiiliä Suomenlinnan rakennustyömaalle. Tiilenpolttoa varten hän kaadatti Albergan tammimetsät; puutavaraa laivattiin myös Suomenlinnaan. Tersmeden yritti myös edistää perunanviljelyä. Hänen Pommerin sotaan varustamansa rakuuna toi palatessaan kannullisen perunoita, ja Tersmeden opasti niiden viljelyssä.

Suurellinen elämä ja uhkapeli pakottivat Tersmedenin luopumaan Albergasta. Seuraava merkittävä omistaja oli Pommerista kotoisin oleva von Zansen-suku, joka hallitsi kartanoa kolmen sukupolven ajan (1775-1855). Toinen von Zansen rakennutti uuden päärakennuksen 1803. Se sijaitsi Kehä I:n itäpuolella ja purettiin vasta 1950-luvulla teknisen oppilaitoksen (nykyisen Omnian) tieltä. Se oli puinen, kaksikerroksinen, lautaverhottu eikä mitenkään kaunis rakennus, mutta siinä oli yli 20 huonetta.

Von Zansenit olivat puuhakkaita. Heidän aikanaan kartanon mailla toimi fajanssitehdas, joka teki saviastioita, kukkaruukkuja ja uunikaakeleita. Kolmas von Zansen avasi nykyisen Leppävaaran lukion ja uimahallin pohjoispuolella olevalle kalliolle rautakaivoksen, joka kuitenkin toimi vain muutaman vuoden (1844-1851).

Ensimmäisen von Zansenin leski ja jälkeläisiä on haudattu Espoon tuomiokirkon pohjoisseinustalle.

Kolmas von Zansen joutui rahavaikeuksiin, ja 1855 Albergan kartano siirtyi konsuli Feodor Kiseleffin omistukseen. Kiseleff omisti veljensä kanssa Töölön sokeritehtaan. Hän pani alulle nykyisen päärakennuksen rakentamisen, mutta ei ehtinyt nähdä sitä valmiina, kun kuoli 1874. Paikalliset asukkaat rupesivat nimittämään taloa Sokerilinnaksi, koska sen rakentamisessa on käytetty raakasokerilaatikoiden lankkuja. Rakennus on puuta, siinä on kaksinkertainen hirsikehikko, joka on molemmin puolin päällystetty leveillä, pohjoisamerikkalaista mäntyä olevilla sokerilaatikkolankuilla. Lankkujen päällä on ristirimoitus ja sen päällä rappaus. Talon arkkitehti oli F. L. Calonius. Tyylillisesti talo jäljittelee hollantilaista myöhäisrenessanssia.

Konsuli Kiseleff oli naimisissa Munkkiniemen kartanon tyttären kanssa. Heillä ei ollut lapsia, ja kartanon perivät vuonna 1900 rouvan sisaret. Vanhimman sisaren tyttärentytär oli Mary Slöör, josta tuli Akseli Gallen-Kallelan puoliso. Gallen-Kallelat asuivat eri otteisiin ns. vanhassa Albergassa eli von Zansenien rakennuttamassa päärakennuksessa, mutta ostivat lopulta kartanon maihin kuuluneen Tarvaspään ja muuttivat nykyisin kahvilana toimivaan rakennukseen, joka konsuli Kiseleff oli rakennuttanut 1850-luvulla.

Slöör-suku möi Albergan kartanon 1917 kiinteistöosakeyhtiö M.G. Steniukselle, joka puolestaan möi sen Helsingin kaupungille 1938. Helsingin kaupunki halusi 1979 purkaa huonoon kuntoon päästetyn päärakennuksen. Helsingin, Espoon ja valtion museoviranomaiset kuitenkin vastustivat, ja rakennus siirtyi Espoon kaupungille 1985. Rahaa korjaamiseen ei kuitenkaan tahtonut löytyä. Vasta 1997 korjaustyö saatiin monien vaiheiden jälkeen päätökseen.

Rautatie

Helsingin ja Karjaan välisen rautatien valmistuminen 1903 ja Leppävaaran pysäkin avaaminen 1904 mahdollistivat Leppävaaran kasvun. Leppävaarassa oli halvempi asua kuin Helsingissä, ja junalla pääsi töihin. Paikalliset maanomistajat Bergansin (Perkkaan) tila, Albergan kartano ja Mäkkylän sotilasvirkatalo alkoivat palstoittaa maitaan huvilatonteiksi. Perkkaan tilan tontit sijaitsivat rautatien pohjoispuolella entisessä Harakassa, nykyisessä Lintuvaarassa, Albergan kartanon tontit puolestaan rautatien eteläpuolella aina Friisinmäkeen, Pellavaniementielle ja Ruukinrantaan asti. Asujaimisto erosi sosiaalisesti: rautatien eteläpuolelle, isohkoille tonteille, muutti virkamiehistöä ja pikkuporvareita, paljolti ruotsinkielistä väkeä, kun taas Harakan pienehköille tonteille asettui paljon suomenkielistä työväkeä. Kun Albergan kartano rahapulassaan joutui myymään nykyisessä Pohjois-Lintuvaarassa olevia maitaan pankinjohtaja Lauri af Heurlinille, tämä perusti Leppävaaran kartanon, joka ei siis ole sama kuin Albergan kartano. af Heurlin alkoi myydä Bergansin tonteista länteen olevia alueita neliöhintaan, joka vastasi Työmies -tupakka-askin arvoa.

Albergan kartanon tonteille syntyneitä rakennuksia

Huvilat olivat tyypillisesti kaksikerroksisia, keskisuuria, usein mansardikattoisia ja puurakenteisia.

Parkvilla

Rakennettu 1909-1910. Arkkitehdiksi on arveltu Lars Sonckia, joka oli huvilan rakennuttaneen Forsténin perheen ystävä ja laati Albergan ensimmäisen asemakaavan 1908. Vanhassa Albergan taajaväkisen yhdyskunnan asukasluettelossa omistajana esiintyy leskirouva Hilma Forstén. Nyt talo on suojeltu ja toimii kotiseututalona. Se on vuokrattavissa esim. juhlakäyttöön.

Villa Lövkulla (tontti Yrttitarha)

Vanhan asukasluettelon mukaan talon omisti rautatieläinen Hugo Reginald Ruth. Tässä talossa toimi sittemmin Leppävaaran ensimmäinen apteekki 1954-1963. Talo on yksityisasuntona.

Tontit Sotka ja Kepeli

Sotka-tontilla olevan huvilan omisti vanhan asukasluettelon mukaan Ylikangas, Nimi on viivattu yli ja tilalle kirjoitettu Sommermeyer.

Kepeli-tontilla on Villa Ainamo, jonka aikoinaan omisti rautatievirkamies Artur Edvard Duvaldt. Tässä huvilassa tai sen hävinneessä sivurakennuksessa asui ilmeisesti vuonna 1940 runoilija Kaarlo Sarkia. Talo oli päässyt erittäin huonoon kuntoon, kun sen kunnosti eräs yksityishenkilö.. Se oli myynnissä jokunen vuosi sitten ja on yksityiskäytössä. Muistaakseni tämä talo esiintyi Yle-tv:ssä aikoinaan nähdyssä ohjelmassa, joka käsitteli Friisinmäen huviloita.

Ohjelmassa haastateltiin muistaakseni myös runoilija Matti Paavilaista, joka vietti Friisinmäessä lapsuutensa ja nuoruutensa kesät ja kirjoitti teoksensa täällä. Paavilainen on kirjoittanut kokoelman nimeltä Unohduksen huvilat. Siinä kuvataan hauskasti huvila-elämää. Paavilaisten huvila paloi 1994.

Ruusutorpan vallihaudat

Ensimmäinen maailmansota puhkesi 1914. Venäjä pelkäsi Saksan maihinnousua Suomeen ja alkoi rakentaa linnoitusketjua Helsingin suojaksi. Rakennustyöt alkoivat Espoossa 1915. Linnoitusketju tuli ulottumaan mantereella Westendistä Vuosaareen, mutta se ei koskaan valmistunut kokonaan. Kyseessä oli valtava rakennusprojekti, siihen arvioidaan osallistuneen 100 000 ihmistä.

Suunnitelma oli aikanaan hyvin moderni, se perustui hajautettuun linnoitusjärjestelmään. Ei yhtä suurta linnoitusta, vaan erillisiä toisiinsa yhdistettyjä tukikohtia, jotta vihollisen tykkituli hajautuisi ja aiheuttaisi vähemmän vahinkoa. Linnoitus koostui siis tykki- ja konekivääriasemista, niiden välillä kulkevista taistelu- ja yhdyshaudoista, suojahuoneista, ammusvarastoista ja asemia yhdistävistä tykkiteistä, joita pitkin kaluston ja miehistön siirto kävi nopeasti. Uloimpana oli lisäksi piikkilankaesteitä. Linnoituslaitteiden rakennustapa vaihteli maaston mukaan (kallion louhinta, betonivalu, muuraaminen lohkareista, maavallien ja suojahuoneiden hirsiset tukirakenteet). Rakentajina oli venäläisen sotaväen lisäksi paikallisia asukkaita ja muualta Suomesta pakko-otettua irtoväkeä. Moni tietää täällä olleen myös kiinalaisia; he lienevät kuitenkin olleet lähinnä puunkaatotehtävissä. Tykkiasemien edestä raivattiin metsänkaadolla ampuma-alaa.

Albergan kartanon eteläpuolisella pellolla oli 1300 venäläisen sotilaan telttaleiri. Oli myös pari kasarmia, ja isot rakennukset kuten Albergan vanha von Zansenien aikainen päärakennus ja nuorisoseurantalo Thorstorp oli otettu sotaväen majoitustiloiksi. Upseeristo oli majoitettu yksityiskoteihin. Minunkin isoisäni huvilassa nykyisen Kalkkipellontien varrella majaili joku venäläinen upseeri. Linnoitustyöväen tarpeisiin oli leipomo, ruokaloita ja kahvikojuja. Elämä Albergassa kävi levottomaksi. Rellestäjiä olivat etupäässä suomalaiset, venäläisillä oli kova sotilaskuri. Toisaalta vallityöt toivat paikalliselle väestölle työtilaisuuksia. Kaikenlainen pikkuvilppi oli rakennustöissä yleistä. Linnoitustöihin liittyvissä räjäytyksissä sattui paljon onnettomuuksia, sillä suojautuminen oli olematonta.

Venäjän viimeinen keisari Nikolai II teki tarkastusvierailun Albergan linnoitustyömaalle 1915. Paikallinen väki oli runsaslukuisena katsomassa hänen kahdeksan avoauton saattueensa kulkua. Myös isoäitini seisoi tien varressa molempine poikineen. Santarmi tuli tutkimaan, ettei hänen muhvissaan vain ollut käsiasetta.


Nupukivenmäen taistelu

Koko valtava linnoitusketju joutui vain yhden ainoan kerran varsinaiseen käyttöön. Kansalaissodan loppuvaiheessa saksalainen Itämeren divisioona nousi päällikkönsä, kenraalimajuri Rüdiger von der Goltzin johdolla maihin Hangossa ja alkoi edetä Helsinkiä kohden. Huhtikuun 11 päivänä 1918 se saapui Albergaan ja kohtasi tulitusta Nupukivenkalliolta ja tien toisella puolella olevalta Gransinmäeltä, minne punaiset olivat asettuneet puolustusasemiin. Punaisia oli arviolta 1500, saksalaisia 9400. Saksalaisia kaatui tässä rytäkässä kaksi. Ruotsin lähetystön virkailija yritti taivuttaa punaisia antautumaan, mutta he eivät suostuneet. Neljältä iltapäivällä taistelu alkoi uudelleen. Punaiset olivat nyt jättäneet asemiaan Gransimäellä ja saksalaiset valtasivat Nupukivenkallion ylivoimansa ja sotataitonsa ansiosta. Punaiset lähtivät pakoon Vallikallion linnoitusten suuntaan. Pakomatkalla kaatui kolme punaista jonnekin Harakantien rinteeseen, isä ja hänen murrosikäinen poikansa sekä heidän naapurinsa. Myöhemmin leski haki kottikärryllä miehensä ja poikansa ruumiit ja hautasi ne kotinsa puutarhaan. Saksalaisia kuoli Nupukivenkallion taistelua seuranneena päivänä vielä yksi, ja hänet haudattiin nykyisen Muistokujan varteen, Kehä I:ltä Turuntielle vievän rampin lähelle. Kävelymme on tarkoitus päättyä hänen haudalleen.

Nupukivenkallio on saanut nimensä siitä, että kalliosta vuonna 1925 louhittiin nupukiveä Helsingin Mannerheimintien päällysteeksi.


Murhamäki

Joudumme palaamaan kronologiassa vähän taaksepäin, aikaan ennen kansalaissotaa.
Venäjän vallankumoukset merkitsivät rakennustöiden hidastumista ja vihdoin lakkaamista. Töiden väheneminen yhdessä maailmansodan kanssa tuotti ruokapulaa ja yhteiskunnallista levottomuutta. Asenteet porvariston ja työväestön välillä alkoivat kiristyä. Alettiin perustaa kaarteja molemmin puolin. Suurlakko kovensi asenteita entisestään. Punaisten partiot alkoivat tehdä kotietsintöjä, etsittiin ruokaa ja aseita. Marraskuun 18. päivänä helsinkiläisten punaisten ryhmä sieppasi Espoon nimismiehen Hugo Berglundin ja kaksi poliisia (Frans Nordströmin ja Johan Engmanin). Siepatut luovutettiin leppävaaralaisille punaisille, jotka lähtivät kuljettamaan heitä työväentalolle Harakkaan. Lukion takana olevassa mäessä vangit kuitenkin ammuttiin. Espoon suojeluskunta pystytti uhreille hautakiven Espoon (tuomio)kirkon hautausmaalle. Tekstissä lukee mm. ”fallna för mördarehand”. Ampumapaikkaa onkin kansan suussa kutsuttu Murhamäeksi.


Veräjäpellonkadun huviloita (Leppävaaran kartanon palstoitusaluetta)

- Terijoelta 1922 siirretty huvila, jonka torni hattuineen on rekonstruoitu (alkuperäispiirustuksia ei tosin ollut.)

- Funkista lähenevä rapattu huvila, liekö 30-luvulta.

- Mansardikattoinen rapattu huvila, joka nykyisen omistajan mukaan on kuulunut Leppävaaran kansakoulun opettajalle Edla Sippolalle. Vanhasta valokuvasta ilmenee, että huvila oli alkujaan paljon pienempi.

Lähinnä kirkkoa sijainnut Holopaisen huvila purettiin parisen vuotta sitten.
Talon rakennutti valtion rautateiden ylikamreeri Holopainen vuonna 1914. Hänen tyttärensä asui siinä kuolemaansa saakka.

Leppävaaran kirkko (arkkitehti Olli Kuusi 1979)
Aikansa valtavirrasta poikkeavaa arkkitehtuuria: käsin muuratut tiiliseinät, holvikaaria, arkadikäytävä, joka tosin viime remontissa lasitettiin.

Åbergin lastentalo

Huvilan rakensi Bergansin tilan kaavoittamalle tontille helsinkiläisen talon purkuhirsistä rakennusmestari Johan Henrik Malk ehkä 1911. Hän osteli tontteja, rakensi niille huviloita ja möi ne sitten. Huvila siirtyi 1912 K.G. Liliukselle. Joskus Liliuksen aikaan siinä asui poikineen näyttelijätär Elli Tompuri, joka oli vuodet 1910-1919 naimisissa Leppävaaran kartanon omistajan Lauri af Heurlinin kanssa.
1919 talon omistajaksi tuli Helsingin rouvasväen yhdistys, joka piti siinä lastenkotia vuoteen 1929. Sen jälkeen talon omisti i Axel Herman Åberg, jonka mukaan se tunnetaan. Nyt talossa toimii päiväkoti.

Saksalaisen sotilaan hauta

Nupukivenmäen taistelua seuranneena päivänä kuoli 12. baijerilaisen tykistöpatterin Vizewachtmeister (”varavääpeli”) Xavier Brummer 27-vuotiaana. Kuolintavasta on perimätieto esittänyt erilaisia arveluita kuten sotaväsymyksestä johtuva itsemurha tai onnettomuus. Hautakivi on Leppävaaran suojeluskunnan pystyttämä vuonna 1922. Se on Albergan kartanon mailta louhittua graniittia. Muistomerkin suunnitteli Ville Vallgren ja
toteutti paikallinen kivenhakkaaja Guido Eriksson.


Lähteet:

Alberga = Alberga / Kirjoittajat = Författare Björkman, Sten .. [et al.]
Espoo : Espoon kaupungin museo = Esbo stadsmuseum, 1997
152 s. : kuv., kartt.
Espoon kaupunginmuseon tutkimuksia = Esbo stadsmuseums forskningsserie, ISSN 0785-7667 ; 4
951-857342-5 (nid.)

Espoon kaupunkipolut : Leppävaara / toimittanut Pauli Saloranta
Espoo : Espoon kaupunki, 2005
21 s. : kartt.

Härö, Erkki
Espoon rakennuskulttuuri ja kulttuurimaisema = Byggnadskulturen och kulturlandskapet i Esbo / Erkki Härö
2., tark. p. = 2.,. rev. uppl.
Espoo : Espoon kaupunginmuseo, 1991
320 s. : kuv.
951-857-182-1 (nid.)

Ikkala, Marja-Leena
Kylästä lähiöön / Marja-Leena Ikkala
[Espoo] : Espoon kaupunki, 1989
90, [1] s. : kuv., kartt. ; 21 cm
Espoo-sarja
951-857-124-4 (nid.)

Lahti, Matti J.
Espoo maalaispitäjästä suurkauppalaksi / Matti J. Lahti
[Espoo] : Espoon kaupunki, 1975
381 s. : kuv., kartt.
Espoo-sarja ; 2
951-95224-0-9 (sid.)

Lohikoski, Seija
Kapearaiteinen hevosrautatie ja "ryssänhakkuut" Espoossa 1915-1917 = Smalspårig hästjärnväg och "rysshyggen" i Esbo 1915-1917 / Seija Lohikoski ; [julk.] Föreningen för Nytta och Nöje i Noux, Nuuksion omakotiyhdistys = Noux Egnahemsförening
Espoo : Nuuksion omakotiyhdistys, 1996
125 s. : kuv., kartt. + 1 irtokarttaliite
952-90-5437-8 (nid.)

Tuomisto, Tero
Espoon työväenliikkeen historia 1950-luvulle : parempaa aikaa rakentamassa / Tero Tuomisto
Espoo : Espoon kaupunki, 1984
239 s., [32] kuvas.
951-857-037-X (sid.)